Tervetuloa!

Tervetuloa Jousimetsästysseura Juoksa ry:n kotisivuille. Seuramme on perustettu vuonna 2015 ja toimintamme ensimmäisen vaiheen suurhanke eli 3D-jousiampumaradan rakentaminen alkaa olla loppusuorallaan. Mikäli seuramme toiminta kiinnostaa, olkaa rohkeasti yhteydessä. Jos olet täysin lajia tuntematon ja kokeilematon, yritämme saada harrastuksesi alkuun.

Edellä mainittu ampumaratamme on rakennettu Päijät-Hämeen Orimattilaan. Rata koostuu 26:sta maastoon asennetusta 3D-eläinmaalista tai solumuovista tehdyistä maaleista. Radan toteuttamiseen olemme saaneet apua mm. EU-perusteisista maaseudun kehittämiseen tähtäävistä tukimuodoista. Mutta kuten kaikessa yhdistystoiminnassa, aktiiviset jäsenet ovat radan syntymisen taustalla ja heidän ansiotaan on radan syntyminen suunnitellussa aikataulussa.

Seuran muun toiminnan kehittäminen tapahtuu aktiivisten jäsenten aikataulujen mukaisesti ja tässä mielessä uudet kasvot ovat aina tervetulleita seuraamme mukaan.

Lopuksi haluamme toivottaa kaikille sivustollamme kävijöille erittäin hyvää kesää.

Tervetuloa mukaan !